sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Meidän tavoitteet

Blogi on ollut taas hiljaisena... Onkohan koskaan edes tämä blogi ollut aktiivinen? :D
 
 
Piiitkästä aikaa taas blogin parissa... Tuntuu että blogimaailma ei enää ole ihan sellaisessa loistossa missä se oli pari vuotta sitten, mutta mukavaahan tänne on kirjoittaa ja jälkikäteen katsella vanhoja postauksia.

c) Vilma Viertorinne
 


Ihan heti tähän alkuun, kiitos sulle joka ehdotit mulle tätä postausta! Ideana siis oli kirjoittaa meidän 3:sta päätavoitteesta, mitkä oikeasti halutaan saavuttaa eniten. Meidän tavoitteet on aika pieniä verrattuna ehkä muiden tavoitteisiin. Meille tärkeintä ei välttämättä ole tiettyihin kisoihin pääseminen, voittaminen jne. Mun mielestä on tosi kiinnostavaa lukea muiden tavoitteita ja saada pientä "inspiraatiota" ehkä tulevaisuudessa odottaviin tavoitteisiin. Nyt ne 3 meidän päätavoitetta löytyy alta. Toki olisin voinut jatkaa tuota listaa loputtomiin, mutta tärkeimmät etusijalla!


1. Estekisat

Itse en ole vielä  käynyt kisoissa Leevin kanssa. Viimeistään ensi kesänä pitäisi päästä kisaamaan! Koulusta oon sen todennut että se ei meidän juttu oikein ole, joten estekisat olisi ainakin melko varmasti meidän juttu. Lepa rakastaa hyppäämistä ja kieltämättä ei hullumpaa puuhaa mustakaan! Leevi "aiemmassa elämässään" hypännyt korkeimmillaan 80 cm mutta ton rajan ylittäminen ei taida olla tälle estetykille ongelma. Rehti ja virtaa löytyy- jarrut välillä pettää. :D
 

 

c) VilmaViertorinne


2. Maastakäsittely

Vepsältä tulon jälkeen, maastakäsittelyn ylläpitäminen on ollut tärkeää. Sillä saa kasvatettua luottamusta puolin ja toisin sekä mikä tärkeintä johtajuus treeniä! Unelmana olisi saada Leevistä niin yhteiskunta kelpoinen ruuna, että ei turhista hötkyile. Siinä ollaankin jo päästy kivasti eteenpäin, ja toivottavasti suunta on vaan ylöspäin. Tehokasta treeniä ja tarpeeksi usein -> sillä päästään koko ajan enemmän ja enemmän kohti sitä mitä halutaan.



3. Ratsastus

Tavoitteen nimi "ratsastus" nyt on ehkä vähän harhaan johtava sillä kyllähän mä Leevillä ratsastan, mutta monesti se on puskailua. Kyllähän sitä tulee treenattua "kunnollakin", varsinkin ennen valmennuksia. Pointtina kuitenkin se että pikkuhiljaa voitaisiin alkaa ottamaan enemmän tavoitteellisempaa ratsastusta kuin kevyttä puskailua viikossa.

Kirjotanpas taas vaikka puolenvuoden kuluttua toisen tavoitepostauksen. Saa nähdä ollaanko jo silloin päästy ainakin eteenpäin medän tavoitteiden kanssa, ja onko uusia.


Tälläisillä suunnitelmilla eteenpäin meidän pienisuuria tavoitteita kohti! :)