lauantai 26. joulukuuta 2015

#3 Mitä meille kuuluu?

Taas julkaisen vanhan joulukuun postauksen... En ole vaan saanut julkaistua tätä.... Nyt tosiaan on jo maaliskuu 2016 ja otan tavoitteeksi aktiivisen päivittelyn! 

Moikka!

Nyt olen taas täällä blogin parissa, ja tavoitteeksi otankin aktiivisen päivittelyn jatkossa!
Tänään päätin tulla kertomaan teille vähän meidän tilanteesta sillä se on muuttunut aika paljon...

Leevi lähti 6.12.2015 koulutukseen Karkkilaan Kari Vepsän tallille.  Syitä joiden vuoksi Leevi lähti kouluttautumaan olivat Leevin heikko perusluottamus ihmiseen ja sen arkuus. Leevillä on ravitaustaa joten koulutuksessa ollaan myös lähdetty rakentamaan Leevistä ratsua. Tarkoituksena tässä olisi saada Leevi oppimaan käytämään lihaksiaan. Perusluottamus ja arkuus taas liittyvät jota kuinkin toisiinsa. Jos tulee pelottava tilanne Leeville, siitä paras vaihtoehto on lähteä karkuun, pois ihmisen eli johtajan luota. Tämän täytyisi olla juuri päinvastoin. Ihmisen luona olisi hyvä olla ja kyseisessä tilanteessa Leevi tajuaisi että karkuunjuoksu ei ehkä olekkaan paras vaihtoehto. Leevin pitäisi oppia luottamaan enemmän ihmiseen. Karkkilassa ollaan käyty pari kertaa viikossa vientipäivästä lähtien. Matkaa tosiaan meillä sinne kertyy reilut kolme tuntia...

Leevi on todella arka. Koulutuksessa on ollut paljon siedätyshoitoa. Raippaa Leevi pelkää PALJON. Varmaan on joskus raipalla lyöty... Toinen asia mitä Leevi pelkää paljon on tappajapussi niminen viritelmä. Se koostuu suht pitkästä kepistä ja muovipussin suikaleista. Siedätyshoidon tarkoituksena on totuttaa Leeviä sen mielestä pelottaviin juttuihin. Vepsä kokeili yhdellä kerralla lehtipuhallintakin. Aluksi vekotin oli Leevistä pelottava mutta lopussa seisoi jo paikollaan, tosin hämmentyneenä. Tappajapussilla ollaan tehty sellaista harjoitusta että sitä heilutetaan ylhäältä alas ja maata pitkin, alhaalta ylös jne. Leevi saa aina välillä haistella sitä ja herra onkin ollut kiinnostunut pussista vaikka sitä Leevi katseleekin mielummin etäältä... Sitten välillä pussilla rapsutetaan Leeviä. Pään alueelta sitä saa sillä rapsuttaa, kuin myös kaulasta. Ryntäiden kohdalla ja jaloissa se huolestuu kovin ja tärisee hirveästi. Se myös saattaa silloin peruuttaa ja väistää pussia. Siedätyksessä on vielä tekemistä.

Perustyökaluja ollaan myös harjoiteltu... Sana kuulostaa varmaan vähän oudolta ja herättää kysymyksen minkälaiset ovat perustyökalut, mutta niistä ajattelin kertoa seuraavassa postauksessa videon kera.  Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä Kari Vepsään ja hänen huippuoppeihinsa. Itse en voi muuta kun vain suositella kovasti! Mielipiteitä toki on monia mutta omani on erittäin positiivinen. :)

Vielä ei ole tietoa milloin Leevi tulee takaisin, mutta todennäköisesti tammikuun alussa palaa herra kotiin. Sitten seuraakin muutos kun Leevi muuttaa toiselle tallille. Leevi ei palaakkaan enää sille tallille mistä lähti vaan muuttaa meitä lähempänä olevalle tallille. Tallilla on myös maneesi joka on kyllä plussaa tähän aikaan. Laidunkaudeksi saatamme palata takaisin edelliselle tallille mutta todennäköisesti Leevi taitaa viettää senkin uudella tallilla. Katsotaan sitten keväämmällä mihin päädytään...

Nyt lepäilen tämän viikolopun mummolassa ja maanantaina taas mennään Karkkilaan. Automatkoilla olisi hyvää aikaa kirjoitella postaus perustyökaluista ja vähän kuvapostaksen tynkää kasailla. Leevi myös varmaan kertoisi mielellään oman mielipiteensä koulutuksesta täällä blogissa... Ehkäpä Leevi teille tulee jotain kertomaankin, katsotaan. :)






keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

#2 Maastakäsittelyn aloitus ja youtube kanava!


  MOIKKA! Tämäkin on tosiaan vanha postaus jonka julkaisen nyt. Uusia ajankohtaisempia postauksia tulee pian!! Tässä postauksessa ei ollut Leevistä hirveästi kuvia laittaa mutta nyt tosiaan kun olen ajan kanssa päässyt heppaa kuvailemaan niin kuvia on yllin kyllin :)



Pitkäaikaisena haaveena ennen hevosen ostoa, oli mielessä erityisesti maastakäsittely jota oman hevosen kanssa voisi tehdä. Nyt se on mahdollista joten ajatuksena olisi tarkoitus alkaa kunnolla sitä treenaamaankin.

Leevi on kiltti mutta tyypillinen Suomenhevonen ja on tosi itsepäinen. Maastakäsittelyn tarkoituksena olisi saada Leevi kunnioittamaan meitä enemmän eikä vaan jyrätä eteenpäin esim. silloin kun ihminen pysähtyy. Pysähdys harjoituksia ollaankin joka kerta tehty kun ollaan haettu se tarhasta ja viety se tarhaan treenaamisen jälkeen. Ne ovat alkaneet onnistumaan tosi hyvin, vaikka harjoiteltavaa on vielä niissäkin.
Leevi on ollut hyvin kuuliainen tähän asti tehdyissä harjoituksissa, ja  ollaan onnistuttu ihan hyvin.

Yksi ja oikeastaan ainut iso ongelma on se, että meille suositeltiin syöttämään Leeville aina ratsastuksen jälkeen vihreää (ruohoa) joka tekee Leevin ruuansulatukselle erittäin hyvää. Leevi syö nätisti mutta ei ole tottunut siihen että saa syödä ratsastuksen jälkeen. Tilanne menee jotenkin tähän tapaan:

   Leevi syö nätisti narun päässä ja ihminenkin ehtii rentoutua... Leevi näkee vähän matkan päässä vielä paremman ruohokohdan ja juoksee sinne syömään jotta saa varmasti syödä. Siinä unohtuvat käytöstavat ja ihmisen kunnioitus kun on hevonen niin ahne.... Tästä suuresta ahneudesta pitäisi päästä eroon ja saada Leevi uskomaan, että kyllä sä saat syödä :) 

Ongelma josta ollaan päästy jo aika paljolti eroon on ollut kuolainten ottaminen. Leevi nostaa päätä ja pitää suun tiukasti kiinni. Ollaan päästy tästä tavasta paljolti eroon siten että kuolainten "edessä" on leipäpala ja kun hevonen ottaa kuolaimet se saa leivän. Tämä tapa keksittiin puoliksi itse ja puoliksi Hevosen peruskoulutus kirjasta. Tämän toimivan vinkin lisäksi bongattiin myös sellainen vinkki, että kuolaimet "voidellaan" hunajalla jolloin ne on mieluisampi ottaa suuhun.

Hevoskirjoja ollaan luettu ahkerasti ja Tuire Kaimion kirjat ovat tulleet suosikeiksi. Niistä ollaan poimittu hevosen peruskoulutukeen liittyviä vinkkejä joita aletaan pikkuhiljaa toteuttamaan.

Youtube kanavalle ajattelin myös alkaa postaamaan RATSASTUSVIDEOITA ym. hevosiin liittyviä videoita. Videoista ilmoittelen blogissa ja julkaisen täällä todennäköisesti kaikki videot postauksien yhteydessä :)   Nyt jos vaan saisi sen kanavan luotua :)

Ajattelin nyt tällee nopeesti infota teille mitä ollaan tehty ja mitä tullaan tekemään!

KUVA POSTAUSTA TULOSSA PIAN!!

LEPA LAITUMELLA ♥

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

#1 Tervehdys

Moikka!

Tämä on siis tosiaan vanha teksti jonka kirjoitin silloin kun Leevi muutti kotiin. Eli eipä ole kauhean ajan kohtaista kun vasta nyt julkaisen :) Mutta tässä selittelen kuitenkin alkukuvioita meidän taipaleella!

Nyt olisi tarkoitus aloittaa Suomenhevosellemme Leeville omistettu blogi. Blogissa tulette kuulemaan eri vaiheita Leevin elämässä videoiden ja kuvien kera.

Leevi asusteli ensimmäisen viikon Extrem Horses -tallilla mistä Leevi ostettiinkin.  Tehtiin  ostopäätös torstaina ja tarjouksemme hyväksyttiin perjantaina. Tarkoitus oli saada Leevi kotiin heti maanantaina ostotarkastuksen jälkeen mutta klinikalla oli se verran ruuhkaa että jouduttiin odottamaan viikko. Nyt Leevi on kuitenkin kotitallilla mihin sen olikin tarkoitus tulla. Tallilla missä Leevi on., asustelee myös 4 Suomenhevos tammaa ja 1 Shetlanninponi ruuna. Kaikki hevoset ovat tallin omistajan omia ja Leevi tekee myös hänelle töitä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan merkeissä ja mekin ratsastamme myös hänen hevosillaan.

Leevi on kiltti ja rauhallinen ja varsinkin Extrem Horsesilla se oli todella toimiva hevonen kaikin puolin. Uudessa paikassa Leevi on ollut nyt melkein viikon ja on alkanut kotiutumaan hyvin :) Ensimmäiset päivät olivat tosi stressaavia Leeville mutta se alkoi kotiutua kolmantena päivänä. Vielä on paljon totuteltavaa :)

Tässä tälläinen lyhyt esittey postaus missä mennään ja palataan asiaan pian! :)